Ehdollistumisen merkitys harjoiteltaessa itsepuolustustilannetta varten

Ehdollistumisen merkitys harjoiteltaessa itsepuolustustilannetta varten

by -
0 757

Ehdollistumisen merkitys harjoiteltaessa itsepuolustustilannetta varten.

”Pelko saa miehet unohtamaan, ja taito, joka ei toimi taistelussa on hyödytön”
– Kenraali Brasidas Spartalainen (n. 430 EAA)

Välillä tuntuu, että itsepuolustustilanteessa hyökkäyksen kohteeksi joutuvalta edellytetään kohtuutonta harkintaa suhteessa siihen, miten meidän aivomme toimivat. Hyvää itsepuolustusta on selviytyminen fyysisestä hyökkäyksestä hengissä, mahdollisimman vähin vammoin ja tuomiotta. Tällaiseen lopputulokseen päästään parhaiten, kun harjoittelu on oikeanlaista.

Nykyihmisen kantamuoto on kehittynyt Afrikan savanneilla noin 200 000 vuotta sitten, ja historiamme näkyy vieläkin nykyihmisen tärkeimmässä työkalussa, aivoissa. Aivot ovat erittäin selviytymisorientoituneita, ja tilanteessa, jossa tulkitaan olevan vaara selviytymiselle, vallan ottaa autonomiseen – tahdosta riippumattomaan hermostoon – kuuluva sympaattinen hermosto.

Sympaattista hermostoa voidaan kuvata kehon taistelujoukoiksi; se käynnistää stressihormonien kuten adrenaliinin ja noradrenaliinin erityksen, laajentaa keuhkoputkea ja sydämen verisuonia sekä jännittää lihaksia. Sympaattinen hermosto ohjaa kehon energiavarastot ”taisteluvalmiuteen”.

Kun joudumme yllättävään tilanteeseen, jonka tulkitsemme uhkaavaksi, ”eläinaivomme” alkavat toimia ja sympaattinen hermosto käynnistää välittömästi mobilisaation koko kehon resurssien värväämiseksi mukaan selviytymistaisteluun. Tällöin kysessä on stressitilanne; akuutti, eli lyhytkestoinen stressitilanne.

Akuutissa stressitilanteessa, kuten välittömässä väkivallan uhkassa, selviytymisen kannalta toissijaiset toiminnot jäävät taka-alalle. Tyypillisiä stressireaktioita ovat muunmuassa näkökentän kapeneminen eli putkinäkö ja kuuloaistimuksien tarkentuminen uhkaan. Tämä ns. ”auditoriokuulo”-ilmiö johtuu samasta syystä kuin putkinäkökin: aivot pyrkivät keskittämään koko havaintokyvyn käsillä olevaan uhkaan, ja joutuvat samalla sulkemaan muita signaaleja pois.

Äänen väriseminen ja hienomotoriikan häviäminen taas johtuvat siitä, että sympaattinen hermosto ohjaa verta suuriin lihaksiin pienempien kustannuksella. Samalla sydämen syketaajuus kasvaa ja hengitys kiihtyy, jotta hapekasta verta riittäisi odotettavissa olevaan koetokseen. Kehomme valmistautuu taisteluun myös keventämällä lastia mahdollista pakoonjuoksua varten aiheuttamalla virtsaamis- ja ulostamistarpeen. Suun kuivumisen tarkoituksena taas on helpottaa hengitystä, sillä syljeneritystä tarvitaan lähinnä syömiseen, mutta voimakkaassa ponnistelussa siitä on lähinnä haittaa.

Stressitilanteissa havaintokykyymme tulee siis vääristymiä. Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen mukaan hengenvaarallisissa tilanteissa olleet henkilöt kokivat aistivääristymiä seuraavasti:
• 85 % vastanneista koki ääniaistimusten heikentymistä
• 80 % putkinäköä
• 74 % ”automaattiohjausilmiötä”
• 65 % ajan hidastumista
• 51 % muistihäiriöitä jostain osasta tapahtumaa
• 47 % muistihäiriöitä joistain omista toimistaan tapahtumassa
• 40 % irtautumista tilanteesta, kuin olisi tarkkaillut omaa toimintaansa ulkopuolelta

Ajan hidastuminen todennäköisesti johtuu siitä, että aivot tekevät aistihavaintoja kiihtyneellä tahdilla. Ajan hidastuminen on aistivääristymistä yksi harvoista ”positiivisista”, sillä kun tällaisen ilmiön saa osakseen, tuntuu kuin olisi kaikki aika maailmassa toteuttaa tilanteeseen sopivia toimintoja. Muistihäiriöt taas johtuvat siitä, että muistikuvista vastuussa oleva osa aivoja on hyvin lähellä osaa, joka stimuloituu voimakkaasti stressitilanteissa.

Stressitilanteen sietokyky

Stressitilanteessa toimimista helpottaa aiempi kokemus altistumisesta (akuutille) stressille. Henkilö, jolla on kokemusta tilanteesta, reagoi stressin aiheuttajiin lievemmin ja odottaa parempaa lopputulosta. Jos tilanne on henkilölle tuttu, hän saattaa kokea tilanteen enemmän haastavaksi kuin uhkaavaksi. Tällöin rationaalisemmat päätökset ovat helpommin mahdollisia kuin selviytymisorientoituneet päätökset, joita tehdään aivojen sisemmissä osissa.

Harjoitteltaessa väkivaltatilanteiden varalta, harjoituksissa pitäisi totuttaa koulutettavat toimimaan stressaavissa tilanteissa. Tällöin aivot saadaan ikäänkuin huijattua luulemaan tositilannetta harjoitukseksi, ja stressireaktiot ovat lievempiä.

Aikalaiset kirjoittivat Rooman legioonista seuraavaa:
”Heidän harjoittelunsa oli kuin veretöntä taistelua ja heidän taistelunsa kuin veristä harjoittelua”
Strssireaktiot vaikuttavat myös päätöksentekoon. Stressitilanteessa tapahtuvaa päätöksentekoa ohjaa voimakkaasti selviytymisorientaatio. Päätöksenteko siirtyy tuolloin aivojen ulommista osista sisempiin osiin, ja kyky analysoida tietoisesti useita eri ärsykkeitä vaikeutuu. Päätöksentekoketju sisältää eversti John Boyd’n mukaan vaiheet Havainnointi – Tilanteenarviointi – Päätös – Toiminta. Mikäli akuutissa stressitilanteessa oleva henkilö ei löydä omasta kokemuspankistaan riittävän samankaltaista tilannetta kuin havainnoi, hän saattaa jumittua päätöksentekoketjussaan tilanteenarvioinnin ja päätöksenteon väliin, eikä pysty siirtymään toimintavaiheeseen. Tästä syystä harjoitustilanteessakin pitäisi ärsykkeiden olla mahdollisimman paljon tositilanteen kaltaisia.
Vaatimukset koulutukselle

John Foy’n lanseeraaman mallin mukaan osaamisen tasoja on neljä:
• Tiedostamaton kyvyttömyys. Esimerkkihenkilö ei osaa toimia uhkatilanteissa, selviytyminen perustuu onneen.
• Tiedostettu kyvyttömyys. Esimerkkihenkilö on tiedostanut, että ei osaa toimia väkivaltatilanteissa ja on vastaanottava opetukselle. Hän saattaa myös tietää, mitä hänen pitäisi opetella, mutta ei vielä osaa motorisia taitoja.
• Tiedostettu kyvykkyys. Esimerkkihenkilö pystyy koulumaisessa tiedostetussa tilanteessa, esimerkiksi harjoitussalilla, toteuttamaan hyviä tekniikoita. Stressittömässä tilanteessa tämä olisi riittävä taso.
• Tiedostamaton kyvykkyys. Esimerkkihenkilö on ylioppinut motoriset tekniikat, sekä pystyy sovelletuissakin tilanteissa, stressin alla, toteuttamaan niitä. Henkilö toimii ikään kuin tiedostamatta, eli hän vain antaa itselleen ”luvan” suorittaa teitty tehtävä, ja keho toteuttaa yliopitun toimintamallin.

Tiedostamaton kyvykkyys on taso, jolla äärimmäisen stressaavissa olosuhteissa suoritettavat motoriset taidot tulisi olla. Poliisiammattikorkeakoululla työskentelevä opettaja kertoi, että niillä oppilailla, joilla on parhaat kädentaidot, on yleensä myös paras harkinta voimankäyttötilanteissa.

”Harjoittele, kunnes unohdat sen”
Millä vähentää stressiä?

On siis todettu, että tilanne, jossa henkilö joutuu väkivallan käytön uhan alle, on stressaava. Stressaavassa tilanteessa stressireaktioita ilmenee, ja tositilanteeseen valmistavan koulutuksen on huomioitava nämä erilaiset reaktiot koulutuksen sisällössä ja metodeissa.

Motorisen taidon oppimisvaiheessa stressihormonit vaikeuttavat oppimista. Tästä syystä uuden asian oppimiselle tulisi luoda turvallinen, stressitön ympäristö. Yhdellä harjoituskerralla ei tulisi opettaa useita uusia asioita, vaan opetellun asian tulee siirtyä työmuistista pitkäkestoiseen muistiin, ennen kuin aletaan opetella taas uutta asiaa.

Ylioppimisella tarkoitetaan taidon viemistä tiedostamattoman kyvykkyyden tasolle. Ylioppimiseen liittyy sekä hyviä että huonoja puolia:

+ yksinkertaisissa toiminnoissa stressin määrä on vähäisempi
+ automaattiset toimintamallit tilanteisiin, jolloin päätöksen teon vaikeuden aiheuttama stressin määrä on vähäisempi
– ylioppiminen vähentää innovatiivisuutta
– voi aiheuttaa pitkästymistä
– jos samankaltaiseen tilanteeseen on useita yliopittuja malleja, päätöksenteko hidastuu

Ylioppiminen tulisi rajoittaa toimintoihin, jotka eivät muutu, vaikka olosuhteet muuttuisivat. Harjoittelun on oltava haastavaa, ja kilpaileminen saattaa auttaa harjoittelijaa ylläpitämään motivaatiota puuduttavan äksiisiharjoittelun vastapainona.

Stressille altistuminen harjoittelussa parantaa toimintakykyä stressitilanteessa. Stressille altistuminen on helpointa tehdä harjoitteissa, joissa henkilö saadaan eläytymään tilanteeseen niin hyvin, että hän saa stressireaktioita. Motorista taitoa ei tule kuitenkaan altistaa stressitilanteelle liian aikaisin eli ensin taito tulee harjoitella stressittömästi, seuraavassa vaiheessa totuttaa henkilö stressaavaan tilanteeseen ja vasta kolmannessa vaiheessa motorinen taito toteutetaan stressaavassa tilanteessa. Oppijan ei tule siirtyä korkeammalle stressitasolle ennen kuin hyväksyttävä taitotaso on saavutettu alhaisemmalla stressitasolla.

Kun joku motorinen taito, esimerkiksi jostain otteesta vapautuminen tai suojautuminen lyönti- taikka potkuhyökkäykseltä, halutaan toimimaan myös tositilanteessa, ensin varsinainen tekniikka pitää opetella ja sitä pitää harjoitella niin paljon, että tekniikan suorittamiseen ei tarvitse kiinnittää enää huomiota. Toisessa vaiheessa harjoittelija pitää tutustuttaa stressiin roolipeli-tyyppisessä harjoituksessa, jossa hän joutuu uhkaavaan tilanteeseen, ja saa stressireaktioita. Kolmannessa vaiheessa henkilön pitää stressaavassa tilanteessa tunnistaa ärsyke, joka vaatii vasteeksi tekniikkaa, jota ollaan harjoittelemassa, ja käyttää tätä tekniikkaa stressin alla.

Ehdollistuminen

Välineellisellä ehdollistumisella tarkoitetaan oppimista erehdyksen ja oikein tekemisen kautta. Oikeita suorituksia vahvistetaan palkinnolla, joka voi olla esimerkiksi opettajan kehu, ja nykyaikaisten pedagogisten käsitysten mukaan epätoivottava käyttäytyminen jätetään vahvistamatta. Vahvistaminen voi olla joko positiivista tai negatiivista, positiivisella vahvistamisella tarkoitetaan palkintoa, negatiivisella vahvistamisella esimerkiksi jonkun epämiellyttävän ärsykkeen poistamista. Esimerkkinä negatiivisesta vahvistamisesta voisi olla vaikka onnistunut suojautuminen lyönniltä, harjoittelija saa vahvisteen siitä, että epätoivottava päähänlyöminen vähenee.

Ehdollistamista tulisi käyttää harjoittelussa muutamassakin eri tilanteessa: tietty uhkaajan siluetin muutos liittyy aseen, kuten veitsen, esilleottoon. Tietynlainen kehon liike liittyy alkavaan lyöntiin. Itse käytettäessä tarpeellisia voimakeinoja, hyökkäykset ohjataan oikeisiin kohtiin, ja näitä harjoitellaan esimerkiksi ihmismuotoisiin maaleihin tai hitaammalla nopeudella ja kevyellä kontaktilla oikeisiin kohtiin oikeassa vastustajassa. Harjoittelijoiden taitotason kasvaessa myös täyskontakti tai ainakin lähes täydellä kontaktilla suojavarustein tehtävät harjoitteet ovat välttämättömiä syvän oppimisen kannalta. Jotkut tilanteet ja ratkaisut ovat kuitenkin vaikeita harjoitella turvallisesti parin kanssa, jolloin kyseeseen voi tulla siis lähinnä erilaisten ihmismuotoisten maalien käyttö.

Harjoiteltaessa realistisesti, tulee jatkuvasti kiinnittää huomiota hyökkääjä tai uhkaajan toimintaan. Liian usein harjoitustilanteessa hyökkääjä ei miellä rooliaan realistisen harjoittelun osana, vaan lyö tai potkaisee jo valmiiksi ohi tai vajaaksi, taikka ottaa otteen liian kevyesti, ilman aikomustakaan satuttaa oikeasti. Hyvin yleinen ongelma hyökkääjien keskuudessa on myös lopettaa vastustelu heti puolustautujan aloittaessa toimintansa. Tietysti vastustajan toiminta pitää suhteuttaa myös harjoittelijan tasoon, sillä paras oppimistulos savutetaan onnistumisella, eli harjoittelija tulee opettaa voittamaan tilanne. Itsepuolustustilanteessa häviämistä ei tarvitse harjoitella. Opettajalle tärkeintä on ohjeistaa hyökkääjät toimimaan siten, että harjoittelijat saavat varmuutta toimintaan haastavissa tilanteissa, mutta joutuvat toimimaan kapasiteettinsa äärirajoilla, kuitenkin voittaen tilanteen. Voittamista itsepuolustustilanteessa voi olla myös pääseminen pakoon tilanteessa, jossa riskit ovat liian suuret muun kaltaiseen toimintaan.

Bruce Lee’n kerrotaan aikanaan sanoneen, että ”parasta valmistautumista tilanteeseen on tilanne itse”. Kuitenkaan kaikki harjoittelijat eivät halua, eikä välttämättä ole järkevääkään, hakeutua tilanteisiin tai ammattiin, jossa joutuu kohtaamaan oikeaa väkivallan uhkaa. Tästä syystä tositilanteeseen valmistautuminen on suoritettava harjoittelussa siten, että myös ensimmäisestä ja ehkä ainoasta ikinä kohdalleen osuvasta uhkatilanteesta harjoittelija pystyy selviytymään kunnialla ja mahdollisimman vähin vammoin. Onnistumisen edellytykset ovat olemassa, jos harjoittelu toteutetaan seuraavin periaattein:

Harjoittelija pystyy laittamaan egonsa sivuun ja pystyy väistämään väkivaltatilanteen, mikäli hän havaitsee sen ajoissa.

Harjoittelija hyväksyy ajatuksen, että hän voi joutua käyttämään koviakin voimakeinoja selviytyäkseen oikeudettomasta hyökkäyksestä.

Harjoittelija totutetaan jatkuvasti venyttämään mukavuusaluettaan, ja sietämään kipua sekä epämiellyttävyyttä. Hän joutuu kokemaan stressaavia harjoitteita ja pääsee kokemaan stressireaktioiden psyykkisiä ja fyysisiä vaikutuksia.

Harjoittelija tottuu tekemään tekniikat täydellä voimalla perille saakka oikeisiin maaleihin, tämä edellyttää välillä suojavälineiden käyttöä ja mahdollisesti muiden ”simulaattoreiden” käyttöä.

Harjoittelija saa kokemuspankkiinsa ”valokuvia” ja ”videopätkää” siitä, miltä väkivalta- tai uhkatilanne saatta näyttää, ja pystyy kehittämään omaa päätöksentekoketjuaan toimimaan mahdollisimman ennaltaehkäisevästi. Tämä edellyttää hyökkääjien valmentamista pelaamaan roolipeliä, sekä hyökkäysten tekemistä oikealta etäisyydeltä, ei valmiiksi ohi tai vajaaksi.

Harjoittelija haastetaan jatkuvasti arvioimaan tilannetta, ja hänen tulee lopettaa voimakeinojen käyttö heti, kun oikeudeton hyökkäys on päättynyt. Roolipeliharjoituksissa pitää välillä myös selvitä ilman fyysisiä keinoja, joko väistämällä tai puhumalla.

Suurimmaksi osaksi hyvä harjoituksen rakentaminen jää tietysti opettajan vastuulle, mutta ilman sitoutuneita ja motivoituneita oppilaita roolipelaaminen saattaa jäädä hyvinkin pinnalliseksi ja tuntua epämiellyttävältä. Tärkeää olisi luoda ilmapiiri, jossa harjoittelija uskaltaa tehdä myös virheitä, eikä hänen tarvitse pelätä joutumista naurunalaiseksi.

Oppimistilanteessa tärkeintä on realistinen ärsyke – tilanteeseen oikea vaste – oikean vasteen vahvistaminen. Opettajan vastuulla on luoda realistisen näköinen ja tuntuinen uhka – opetettava tilanteeseen sopiva vaste, jossa käytetään lievintä keinoa suojeltava etu huomioiden, sekä palkittava oppilas oikeasta suorituksesta, esimerkiksi sanomalla ”juuri noin – hyvä”.

 

 

Petteri Kantola

3. Asteen musta vyö

Scandinavian Defendo

Member of team I.D.D.I.

EI KOMMENTTEJA

Jätä kommentti