Voima + taito = pienempi loukkaantumisriski

Johanna Forrström Voimavalmennus

Voimaharjoittelu ei ole pelkästään voimailulajeihin erikoistuneiden tai siinä kilpailevien henkilöiden harjoitusmuoto. Voimaharjoittelulla voidaan tarkoittaa hyvin monenlaista harjoittelua. Moni mieltää voimaharjoittelun raskaina kyykkyinä, maastavetoina, tempauksina tai rinnalle vetoina, mutta se ei ole pelkästään sitä. Todellisuudessa kaikkien urheilulajien harjoitteluun kuuluu voimaharjoittelua ja jonkin lajin fysiikkaharjoittelu voi koostua pelkästään kehonpainolla tehtävistä harjoituksista. Esimerkiksi jääkiekkoilijan voimaharjoittelu voi erota paljon lentopalloilijan fysiikkatreenistä, mutta molemmille se on erittäin tärkeä osa lajissa menestymistä. Voimatreenissä tulee ottaa huomioon lajin vaatimukset ja soveltaa voimaharjoittelu kehittämään lajissa tarvittavia ominaisuuksia.

Voima vaatii rinnalleen taitoa

Lähes poikkeuksetta voiman ”ulosottamiseen” omasta kehosta täytyy yhdistyä myös jonkin verran taitoa ja tekniikkaa. Oli kyse sitten rinnalle vedosta, aitajuoksusta tai moukarin heitosta, kulkee voimakehitys käsi kädessä taidon kehittymisen kanssa. Kun taito lisääntyy ja tekniikka vahvistuu, voimakin lisääntyy. Jos laitettaisiin penkkipunnerruksessa menestynyt Fredrik Smulter heittämään moukaria, jäisi kaari aika lyhyeksi, sillä Smulterilta tuskin löytyy taitoa moukarin heittoon, vaikka voimaa miehessä on kuin pienessä kylässä.

Lihasten dynaamisen voimantuoton voi jakaa karkeasti neljään eri ryhmään: kestovoimaan, perusvoimaan, maksimivoimaan ja nopeusvoimaan. Voiman eri osa-alueet ovat sidoksissa toisiinsa. Nuoren urheilijan on syytä aloittaa fysiikkansa rakentaminen kestovoimaharjoittelusta ennen perusvoimaharjoitteluun siirtymistä. Samalla tavalla täytyy rakentaa perusvoimaharjoittelulla pohja hermostollista maksimi- ja nopeusvoimaharjoittelua varten. Kun voimaharjoittelu sijoittuu maksimi- tai nopeusvoiman pariin, taidon merkitys korostuu.

Aina kun voimaharjoittelussa taidon merkitys suurenee, suurenee myös loukkaantumisriski. Tämä on helposti ymmärrettävissä: Jos taito on puutteellinen, mutta halutaan tuottaa räjähtävää voimaa, riski loukkaantua on suuri. Maksimivoimaharjoittelussa jos taito/tekniikka on puutteellinen, luo harjoittelussa käytettävä korkea kuorma alttiuden loukkaantua, vaikka itse liikesuoritus onkin hitaampi kuin nopeusvoimaharjoittelussa.

Voimaharjoittelu ja loukkaantuminen

Kun voimaharjoittelun yhteydessä tapahtuu loukkaantuminen, millaisista vammoista silloin on usein miten kyse?  Urheiluvammat kohdistuvat yleensä tuki- ja liikuntaelimiin eli luihin, pienempiin tukilihaksiin, jänteisiin ja rustoihin. Esimerkiksi polvivamma maksimikyykyn aikana. Maksimaalinen kuorma yhdistettynä puutteelliseen liikehallintaan (huonoon tekniikkaan) aiheuttaa liikkeessä kuormittuvan ”heikoimman lenkin” periksi antamisen. Se ei suinkaan ole reisilihas tai massiivinen pakara – ei lihas useinkaan keskeltä repeä loukkaantumisessa, vaan vamma tulee usein jänteisiin, niveliin tai repeämänä pieniin tukilihaksiin.

Huonon tekniikan lisäksi loukkaantumiseen saattaa ajaa mm. puutteellinen tai rajoittunut liikkuvuus tai pelkästään ammattitaidottomasti ohjelmoitu harjoittelu.

Kukaan urheilija ei halua kärsiä urheiluvammoista, eikä yksikään valmentaja halua urheilijalleen vammoja, mutta kaikki urheilijat haluavat harjoittaa voimaansa.

Spartan Gearin voimavalmentaja koulutuksessa huomioidaan myös pienten tukilihasten vahvistaminen osana voimaharjoittelua. Käydään läpi vahvistavia harjoituksia suunnanmuutoksia sisältäviin lajeihin. Ymmärretään ihmiskeholle luonnollinen tapa liikkua ja opetetaan toiminnallisen voiman kehittämistä, unohtamatta kuitenkaan liikkuvuuden merkitystä osana voimaharjoittelua.

Elastinen keho sallii täydet liikeradat ja helpottaa voimantuottoa- ja siirtoa. Hyvä liikkuvuus suojelee kehoa myös vammoilta.


Kiinnostuitko voimavalmennuksesta?

Tule vahvistamaan osaamistasi voimaharjoittelusta sekä teoriassa että käytännössä. Kahdeksan päivän voimavalmentaja koulutus kasvattaa teoreettista ymmärrystäsi voiman ja sen ominaisuuksien kehittämisestä. Seuraava koulutus järjestetään tammikuussa 2018.

Lue lisää voimavalmennuksesta ja varaa paikkasi »